Seuraavan kauden näyttelyohjelma on lopulta valmis. Viime hetken muutoksista huolimatta kokonaisuudesta tuli tähän asti monipuolisin. Odotamme innokkaina Taiteiden yötä ja kauden virallisia avausta Jukka Suhosen näyttelyllä Je suis la mort. Sen jälkeen syyskuussa tilan ottaa haltuun oululainen tekstiilitaiteilija Helena Kaikkonen
Siirtyneen Apokalypsis-projektin korvaa 10 suomalaisen valokuvataiteilijan yhteisnäyttely Sivuttain / Sidlänges, joka on esillä koko lokakuun. Näyttelyssä ovat mukana Onni Aaltonen, Aino Aksenja,Noora Geagea, Elina Julin, Kreetta Järvenpää, Christian Langenskiöld, Marja Saleva, Paula Saraste, Marja Söderlund, Ulla Schiltdt ja Juha Vakkilainen.
Kansainvälinen residenssitaiteilija perui saapumisensa Lapualle residenssiin, joten näyttelykään ei valitettavasti toteutunut. Gallerian ystävän vinkistä löysimme kuitenkin tilalle Tampereella ihastusta herättäneen BC Ensemblen eli Milla ja Petri Neuvosen kierrätystaidenäyttelyn.
Vaasalaisia taiteilijoita edustavat tällä kaudella Cata Ahlbäck syksyllä ja Mia Damberg ja Inkeri Viljanen keväällä.
Vuoden 2023 avaavat vahvat maalarit Marja Karisalmi ja Mira Kankaanranta. Molemmille tämä on ensimmäinen kerta Vaasassa.
Mia Dambergin näyttelykokonaisuus on esillä talviloman molemmin puolin.
Pitkän linjan graafikko Antti Tantun näyttely on myös hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Vaasassa.
Inkeri Viljanen tuo yhtäaikaa melankoliset ja hiljaisen humoristiset maalauksensa galleriaan huhtikuun lopulla.
Kauden päättää Helsingissä asuvan japanilaisen Shoji Katon näyttely, jonka meille kuratoi IHME-Helsingin toiminnanjohtaja Paula Toppila.
Ennen virallisia avajaisia meillä on Pride-viikon ajan esillä Katja Kokon näyttely Vintage Love. Avajaiset ovat maanantaina 11.7. klo 17-19. Tervetuloa!